Kiitokset kaikille kirjasta kiinnostuneille.
Tämä blogi jää nyt tauolle. Parempi olla sanomatta ei koskaan... siksi kutsumme tätä tauoksi. Jos jotain on mielessä, kirjoita ihmeessä tänne mutta toistaiseksi ei näitä aloituksia taida tulla tämän enempää.
Mutta keskustelu jatkukoon toisaalla. Kuiskailkaa yhä kovaa!
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
torstai 23. syyskuuta 2010
kohtaamisia
Kauanpa vierähti kirjoittamattomissa… Aika rientää kuin hirvi, kuten tunnettua. Syysmyrskytkin ovat jo alkaneet. Tänään oli loistava keskustelutilaisuus kirjan tiimoilta. Upeat kokemusasiantuntijat kertoivat ja keskusteluttivat. Kiitokset kaikille!
Ihmisen kohtaamisesta puhuttiin. Psykiatrian piirissäkin kiire on niin valtaisa, ettei ihmistä ehdi rauhassa kohdata. Ratkaisu pitää löytyä heti. Tuloksellisuus ja tehokkuus ovat tärkeitä ”arvoja”. Siinä ihminen tulee kohdatuksi oireyhtymänä, ei yksilönä. On totta, että psykiatrian piirissä työskentelevien henkilöiden on hyvä pohtia omia toimintatapojaan ja käytännöissä, koulutuksessa ja organisaatioissa on paljon kehitettävää. Kuten joka alalla ja elämässä yleensä. Kuitenkin sama ilmiö esiintyy koko yhteiskunnassa, joka työpaikalla vaaditaan tehokkuutta. Ihmisen tulee brändätä itsensä ja kilpailla. Yliopistotkin liitetään liike-elämän palvelukseen mm. tehokkuuden nimissä. Miten psykiatrialla osattaisi olla toisin?
Kyllä kai siihen silti täytyy pyrkiä, että psykiatrian piirissä osattaisiin nähdä ihminen ihmisenä vaikka muu yhteiskunta unohtaisikin sen taidon. Vaikeata se on ja vaatii jokaiselta paljon. Psykiatrinen organisaatio on kuitenkin eri asia kuin vaikkapa puhelimia tuottava organisaatio. Puhelin valmistetaan tietyn kaavan mukaan ja lopputuotteena puhelin on selkeästi määriteltävissä, jokaisen puhelimen pitää olla samanlainen. Mielenterveyttä tuotettaessa sen sijaan jokainen ”tulos” on erilainen eikä edes koko mielenterveys käsitteenä ole selkeä. Voimme elää ilman puhelinta (vaikka meille toisin toki on uskoteltu jo pitkään) mutta ilman mieltämme emme ole olemassa. Siksi mielenterveys on meidän jokaisen asia. Siksi mielenterveyden hoito ei ole puhelimen valmistamista.
Pahuuden kuulee tämän tästä olevan jossakin. Maahanmuuttajissa tai vaikka poliitikoissa. Useimmiten jossain, joka on erilainen kuin itse on. Se on kuitenkin meissä kaikissa. Mutta niin on hyvyyskin. Ja se, miten meistä kukin toisemme kohtaa on meistä itsestämme kiinni. Teemme jatkuvasti eettisiä valintoja. Mikä on oikein, mikä väärin? Voimme vaikuttaa yhteiskuntaankin mutta eniten vaikutamme oman elämän päätöksiin. Kohtaanko tämän ihmisen kiireisenä ja etäisenä vai maltanko kenties havahtua, että siinähän on ihan oikea ihminen tunteineen, ajatuksineen, omassa elämässään? Vaihtoehtoja on aina. Ei ajan paineisiin pidä suostua.
Ihmisen kohtaamisesta puhuttiin. Psykiatrian piirissäkin kiire on niin valtaisa, ettei ihmistä ehdi rauhassa kohdata. Ratkaisu pitää löytyä heti. Tuloksellisuus ja tehokkuus ovat tärkeitä ”arvoja”. Siinä ihminen tulee kohdatuksi oireyhtymänä, ei yksilönä. On totta, että psykiatrian piirissä työskentelevien henkilöiden on hyvä pohtia omia toimintatapojaan ja käytännöissä, koulutuksessa ja organisaatioissa on paljon kehitettävää. Kuten joka alalla ja elämässä yleensä. Kuitenkin sama ilmiö esiintyy koko yhteiskunnassa, joka työpaikalla vaaditaan tehokkuutta. Ihmisen tulee brändätä itsensä ja kilpailla. Yliopistotkin liitetään liike-elämän palvelukseen mm. tehokkuuden nimissä. Miten psykiatrialla osattaisi olla toisin?
Kyllä kai siihen silti täytyy pyrkiä, että psykiatrian piirissä osattaisiin nähdä ihminen ihmisenä vaikka muu yhteiskunta unohtaisikin sen taidon. Vaikeata se on ja vaatii jokaiselta paljon. Psykiatrinen organisaatio on kuitenkin eri asia kuin vaikkapa puhelimia tuottava organisaatio. Puhelin valmistetaan tietyn kaavan mukaan ja lopputuotteena puhelin on selkeästi määriteltävissä, jokaisen puhelimen pitää olla samanlainen. Mielenterveyttä tuotettaessa sen sijaan jokainen ”tulos” on erilainen eikä edes koko mielenterveys käsitteenä ole selkeä. Voimme elää ilman puhelinta (vaikka meille toisin toki on uskoteltu jo pitkään) mutta ilman mieltämme emme ole olemassa. Siksi mielenterveys on meidän jokaisen asia. Siksi mielenterveyden hoito ei ole puhelimen valmistamista.
Pahuuden kuulee tämän tästä olevan jossakin. Maahanmuuttajissa tai vaikka poliitikoissa. Useimmiten jossain, joka on erilainen kuin itse on. Se on kuitenkin meissä kaikissa. Mutta niin on hyvyyskin. Ja se, miten meistä kukin toisemme kohtaa on meistä itsestämme kiinni. Teemme jatkuvasti eettisiä valintoja. Mikä on oikein, mikä väärin? Voimme vaikuttaa yhteiskuntaankin mutta eniten vaikutamme oman elämän päätöksiin. Kohtaanko tämän ihmisen kiireisenä ja etäisenä vai maltanko kenties havahtua, että siinähän on ihan oikea ihminen tunteineen, ajatuksineen, omassa elämässään? Vaihtoehtoja on aina. Ei ajan paineisiin pidä suostua.
torstai 1. huhtikuuta 2010
"Kuiskaa kovaa" pamfletti on herättänyt lukijoissa paljon ajatuksia. Olen kuullut positiivista palautetta monelta taholta. Ihmiset sanovat, että kirjassa on juuri niitä asioita, joista pitää nyt puhua. Psykiatriassa kaivataan keskustelua! Kirjan pohjalta järjestetyissä keskustelutilaisuuksissa on ollut innokas tunnelma ja keskustelu on jatkunut tilaisuuksien jälkeenkin. On puhuttu pakosta, säännöistä hoitoyhteisöissä, psykoterapioista, ihmisen kohtaamisesta, hoitajien jaksamisesta, väkivallasta jne.
Tässä lyhyesti raporttia siitä mitä kirjan ympärillä on tapahtunut. Mitä ajatuksia teillä blogin lukijoilla on? Onko teillä kokemusta tai ajatuksia teemoista, joita kirja käsittelee?
Toivon teille kaikille hyvää pääsiäistä ja kirjoittakaa ajatuksianne. Keskustelua voimme käydä täälläkin!
Tässä lyhyesti raporttia siitä mitä kirjan ympärillä on tapahtunut. Mitä ajatuksia teillä blogin lukijoilla on? Onko teillä kokemusta tai ajatuksia teemoista, joita kirja käsittelee?
Toivon teille kaikille hyvää pääsiäistä ja kirjoittakaa ajatuksianne. Keskustelua voimme käydä täälläkin!
lauantai 13. maaliskuuta 2010
Julkaisutilaisuudesta väkivaltaan
Kirja on nyt ilmestynyt. Julkaisutilaisuus oli lämminhenkinen ja keskusteleva. Kiitokset läsnäolijoille!
Varjojulkkarit olivat Tampereella ja sielläkin oli hieno tunnelma. Keskustelu oli mahtavaa! Kiitokset teille!
Toivottavasti keskustelu jatkuu nyt lukijoiden piireissä ja piireistä. Mielenterveysasioissa puhuttavaa riittää. Kirjan teemoista voisi täällä keskustella aihe kerrallaan mutta koska moni ei vielä ole kirjaa lukenut, ehkä voidaan aloittaa väkivallan teemasta?
Ismo Alanko laulaa:
”mulla on hullun paperit
koska mä vihaan väkivaltaa”
Niin, jos ei halua oppia tappamaan, tarvitsee hullun paperit, jotta saa vapautuksen armeijasta. Toki on myös siviilipalvelus tai voi mennä vankilaan mutta pointti tässä on se, ettei perusteeksi riitä se, että vihaa väkivaltaa. Sille on saatava tautinimike.
Toisaalta aina kun mediassa raportoidaan väkivallanteko, huudetaan mielenterveyshäiriötä syyksi.
Ihmisen (tässä tapauksessa miehen) täytyy siis olla taipumuksiltaan sopivan väkivaltainen. Juuri sen verran, että suostuu armeijan oppiin ja on tarvittaessa valmis väkivaltaan. Jollain tavalla väkivalta kuuluu poikana kasvamiseen ja miehiseen kulttuuriin. On puhuttu, että se juuri on ongelma, että Suomessa väkivalta on jotenkin ihan normaalia tai ei ainakaan kovin vakavaa. Vähän voikin nujakoida, sehän kuuluu kasvamiseen. Sille voi nauraakin kun sopiva julkisuudenressukka siihen jälleen syyllistyy. Mutta jossain menee se raja, milloin ajatellaan, että pitää olla mieleltään häiriintynyt kun väkivaltaan syyllistyy. Missä se raja on? Vai pitäisikö sellaista rajaa edes olla? Miksi joku väkivalta on ihan okei?
Varjojulkkarit olivat Tampereella ja sielläkin oli hieno tunnelma. Keskustelu oli mahtavaa! Kiitokset teille!
Toivottavasti keskustelu jatkuu nyt lukijoiden piireissä ja piireistä. Mielenterveysasioissa puhuttavaa riittää. Kirjan teemoista voisi täällä keskustella aihe kerrallaan mutta koska moni ei vielä ole kirjaa lukenut, ehkä voidaan aloittaa väkivallan teemasta?
Ismo Alanko laulaa:
”mulla on hullun paperit
koska mä vihaan väkivaltaa”
Niin, jos ei halua oppia tappamaan, tarvitsee hullun paperit, jotta saa vapautuksen armeijasta. Toki on myös siviilipalvelus tai voi mennä vankilaan mutta pointti tässä on se, ettei perusteeksi riitä se, että vihaa väkivaltaa. Sille on saatava tautinimike.
Toisaalta aina kun mediassa raportoidaan väkivallanteko, huudetaan mielenterveyshäiriötä syyksi.
Ihmisen (tässä tapauksessa miehen) täytyy siis olla taipumuksiltaan sopivan väkivaltainen. Juuri sen verran, että suostuu armeijan oppiin ja on tarvittaessa valmis väkivaltaan. Jollain tavalla väkivalta kuuluu poikana kasvamiseen ja miehiseen kulttuuriin. On puhuttu, että se juuri on ongelma, että Suomessa väkivalta on jotenkin ihan normaalia tai ei ainakaan kovin vakavaa. Vähän voikin nujakoida, sehän kuuluu kasvamiseen. Sille voi nauraakin kun sopiva julkisuudenressukka siihen jälleen syyllistyy. Mutta jossain menee se raja, milloin ajatellaan, että pitää olla mieleltään häiriintynyt kun väkivaltaan syyllistyy. Missä se raja on? Vai pitäisikö sellaista rajaa edes olla? Miksi joku väkivalta on ihan okei?
maanantai 8. maaliskuuta 2010
Kuiskaa kovaa ilmestyy tällä viikolla.
Odottaessa välitän luettavaksenne Pirkko Lahden tekstin tästä kirjasta. Takakanteen siitä mahtui vain pieni osa.
”Teos avaa monta ovea ja sisääntuloa psykiatriaan, hoitoon ja hoitomenetelmiin. Lukija saa vastauksia tai ainakin ajateltavaa moniin ilmassa olleisiin kysymyksiin.
Onko psykiatria ja sen koulutus liian sairausorientoitunutta? Mitkä ovat pakkohoidon rajat? Onko pakko lainkaan hoitoa? Onko ihmisellä vapaata tahtoa?
Miten jatkuvuus tulee tärkeäksi potilaan hoidossa ja pitäisikö psykoterapeutin myös kertoa itsestään jotakin potilaalle? Ainakin psykoterapia kaipaisi elvytystä ja ehkä tarkoituksenmukaisempaa suuntaamista. Tärkeää on, mikä psykoterapia sopii kenellekin. Onko psykoterapia liian yksilökeskeistä ja onko sosiaalisten ryhmien merkitys ihmisen elämässä hukattu? Eikö ryhmäpsykoterapiaa pitäisi käyttää useammin?
Psykiatrin työaika kuluu toimisto/hallintorutiineihin: tehdään lausuntoja ja kirjataan tietoja asiakkaista sekä istutaan kokouksissa. Kun on kiire, ei ole aikaa ihmisen kokonaisvaltaiseen huomaamiseen tai hänen tilanteensa laajamuotoiseen auttamiseen ja tukemiseen. Hoidetaan oiretta kerrallaan. Liian vähän arvostetaan psykiatrin kokemustietoa, koska pääpaino on loppututkinnoilla ja erikoitumisella tai dogmeilla.
Kirjassa on myös psykoterapiassa olleiden näkemyksiä hoidon kulusta ja heidän toiveitaan psykiatrille. Ilmeisesti lääkärillä ei ole aikaa tai tapana selittää hoitotoimenpiteitä ja niiden taustoja potilaalle. Ehkä hoitometodit ovat kliseytyneet.
Kirja avaa laajan haasteiden polun: Kehitettävää on hoidossa, metodeissa, asenteissa ja psykiatriassa.
Kirja ojentaa välineitä hoitomaailman kehittämiseen ja potilaan aseman vahvistamiseen. Kovaa asiaa kuiskaava kirja sopii niin ammattilaisille kuin maallikoillekin. Se tekee monet kysymykset ymmärrettäviksi ja ohjaa omaan ajatteluun.
Kirjaan kannattaa tarttua! Toivon kirjan herättävän myönteisen keskustelun psykiatrian kehittämisestä. Liian kauan on vain hymistelty ja alistuttu ajan menoon.
Lukijakin voi siirtyä aktiiviseksi osallistujaksi kirjan kautta ja sen pohjalta.”
Pirkko Lahti
psykologi, psykoterapeutti, FL
Odottaessa välitän luettavaksenne Pirkko Lahden tekstin tästä kirjasta. Takakanteen siitä mahtui vain pieni osa.
”Teos avaa monta ovea ja sisääntuloa psykiatriaan, hoitoon ja hoitomenetelmiin. Lukija saa vastauksia tai ainakin ajateltavaa moniin ilmassa olleisiin kysymyksiin.
Onko psykiatria ja sen koulutus liian sairausorientoitunutta? Mitkä ovat pakkohoidon rajat? Onko pakko lainkaan hoitoa? Onko ihmisellä vapaata tahtoa?
Miten jatkuvuus tulee tärkeäksi potilaan hoidossa ja pitäisikö psykoterapeutin myös kertoa itsestään jotakin potilaalle? Ainakin psykoterapia kaipaisi elvytystä ja ehkä tarkoituksenmukaisempaa suuntaamista. Tärkeää on, mikä psykoterapia sopii kenellekin. Onko psykoterapia liian yksilökeskeistä ja onko sosiaalisten ryhmien merkitys ihmisen elämässä hukattu? Eikö ryhmäpsykoterapiaa pitäisi käyttää useammin?
Psykiatrin työaika kuluu toimisto/hallintorutiineihin: tehdään lausuntoja ja kirjataan tietoja asiakkaista sekä istutaan kokouksissa. Kun on kiire, ei ole aikaa ihmisen kokonaisvaltaiseen huomaamiseen tai hänen tilanteensa laajamuotoiseen auttamiseen ja tukemiseen. Hoidetaan oiretta kerrallaan. Liian vähän arvostetaan psykiatrin kokemustietoa, koska pääpaino on loppututkinnoilla ja erikoitumisella tai dogmeilla.
Kirjassa on myös psykoterapiassa olleiden näkemyksiä hoidon kulusta ja heidän toiveitaan psykiatrille. Ilmeisesti lääkärillä ei ole aikaa tai tapana selittää hoitotoimenpiteitä ja niiden taustoja potilaalle. Ehkä hoitometodit ovat kliseytyneet.
Kirja avaa laajan haasteiden polun: Kehitettävää on hoidossa, metodeissa, asenteissa ja psykiatriassa.
Kirja ojentaa välineitä hoitomaailman kehittämiseen ja potilaan aseman vahvistamiseen. Kovaa asiaa kuiskaava kirja sopii niin ammattilaisille kuin maallikoillekin. Se tekee monet kysymykset ymmärrettäviksi ja ohjaa omaan ajatteluun.
Kirjaan kannattaa tarttua! Toivon kirjan herättävän myönteisen keskustelun psykiatrian kehittämisestä. Liian kauan on vain hymistelty ja alistuttu ajan menoon.
Lukijakin voi siirtyä aktiiviseksi osallistujaksi kirjan kautta ja sen pohjalta.”
Pirkko Lahti
psykologi, psykoterapeutti, FL
sunnuntai 7. helmikuuta 2010
Ensimmäinen blogikirjoitus ikinä. Täysi newbie! Mutta intoa täynnä, kuten kuvaan sopii.
Tällä viikolla käynnistimme tiedotuksen kirjastamme Kuiskaa kovaa! keskustelua psykiatriasta. Ekat mainokset lähtivät maailmalle. Pitkä urakka on jo takana eikä se vielä ohi ole. Julkaisupäivä on 11.3.2010.
On ollut todella hienoa ja antoisaa työskennellä niin loistavien kirjoittajien kanssa kuin kirjaamme olemme mukaan saaneet. Heille suuret kiitokset ja ihastelu mahtavista kirjoituksista!
Aivan loistavaa on ollut se, miten kirjoittajamme ovat asiaan suhtautuneet ja tehtäväänsä ottautuneet. Kaikki kirjoittivat juttunsa ripeästi ja innostuneella, upealla asenteella. Teema koettiin tärkeäksi. Ehkä me kaikki koemme, että olemme hyvällä asialla. Psykiatria vaikuttaa kaikkien elämään tavalla tai toisella. Riippumatta siitä, onko itsellä tai lähipiirissä sairastamista. Ja kaikki vaikuttaa psykiatriaan. Siihen, miten psykiatriseen hoitoon suhtaudutaan, miten ihmisiin sen parissa suhtaudutaan jne. Mielenterveysasiat ovat tosiaan meidän kaikkien asioita. Näinhän on ETENE:kin todennut.
Kirjoitan aika ajoin, ihan koko ajan ei tule uusia juttuja. Samaten teidän kommentteihinne tulee jatkotekstiä aina sitä mukaa kun on mahdollista. Nettiaikana saatetaan odottaa nopeaa reagointia mutta yritetään täällä pitää tahti kuitenkin kohtuullisena. Vanhanaikaisena suorastaan. Kirjoituksia tulee kyllä mutta ehkä joskus viiveellä.
Toivottavasti saamme täälläkin mielenkiintoista keskustelua aikaan! Kuiskaamisiin!
Tällä viikolla käynnistimme tiedotuksen kirjastamme Kuiskaa kovaa! keskustelua psykiatriasta. Ekat mainokset lähtivät maailmalle. Pitkä urakka on jo takana eikä se vielä ohi ole. Julkaisupäivä on 11.3.2010.
On ollut todella hienoa ja antoisaa työskennellä niin loistavien kirjoittajien kanssa kuin kirjaamme olemme mukaan saaneet. Heille suuret kiitokset ja ihastelu mahtavista kirjoituksista!
Aivan loistavaa on ollut se, miten kirjoittajamme ovat asiaan suhtautuneet ja tehtäväänsä ottautuneet. Kaikki kirjoittivat juttunsa ripeästi ja innostuneella, upealla asenteella. Teema koettiin tärkeäksi. Ehkä me kaikki koemme, että olemme hyvällä asialla. Psykiatria vaikuttaa kaikkien elämään tavalla tai toisella. Riippumatta siitä, onko itsellä tai lähipiirissä sairastamista. Ja kaikki vaikuttaa psykiatriaan. Siihen, miten psykiatriseen hoitoon suhtaudutaan, miten ihmisiin sen parissa suhtaudutaan jne. Mielenterveysasiat ovat tosiaan meidän kaikkien asioita. Näinhän on ETENE:kin todennut.
Kirjoitan aika ajoin, ihan koko ajan ei tule uusia juttuja. Samaten teidän kommentteihinne tulee jatkotekstiä aina sitä mukaa kun on mahdollista. Nettiaikana saatetaan odottaa nopeaa reagointia mutta yritetään täällä pitää tahti kuitenkin kohtuullisena. Vanhanaikaisena suorastaan. Kirjoituksia tulee kyllä mutta ehkä joskus viiveellä.
Toivottavasti saamme täälläkin mielenkiintoista keskustelua aikaan! Kuiskaamisiin!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
