Julkaisutilaisuudesta väkivaltaan

Kirja on nyt ilmestynyt. Julkaisutilaisuus oli lämminhenkinen ja keskusteleva. Kiitokset läsnäolijoille!

Varjojulkkarit olivat Tampereella ja sielläkin oli hieno tunnelma. Keskustelu oli mahtavaa! Kiitokset teille!

Toivottavasti keskustelu jatkuu nyt lukijoiden piireissä ja piireistä. Mielenterveysasioissa puhuttavaa riittää. Kirjan teemoista voisi täällä keskustella aihe kerrallaan mutta koska moni ei vielä ole kirjaa lukenut, ehkä voidaan aloittaa väkivallan teemasta?

Ismo Alanko laulaa:
”mulla on hullun paperit
koska mä vihaan väkivaltaa”

Niin, jos ei halua oppia tappamaan, tarvitsee hullun paperit, jotta saa vapautuksen armeijasta. Toki on myös siviilipalvelus tai voi mennä vankilaan mutta pointti tässä on se, ettei perusteeksi riitä se, että vihaa väkivaltaa. Sille on saatava tautinimike.

Toisaalta aina kun mediassa raportoidaan väkivallanteko, huudetaan mielenterveyshäiriötä syyksi.

Ihmisen (tässä tapauksessa miehen) täytyy siis olla taipumuksiltaan sopivan väkivaltainen. Juuri sen verran, että suostuu armeijan oppiin ja on tarvittaessa valmis väkivaltaan. Jollain tavalla väkivalta kuuluu poikana kasvamiseen ja miehiseen kulttuuriin. On puhuttu, että se juuri on ongelma, että Suomessa väkivalta on jotenkin ihan normaalia tai ei ainakaan kovin vakavaa. Vähän voikin nujakoida, sehän kuuluu kasvamiseen. Sille voi nauraakin kun sopiva julkisuudenressukka siihen jälleen syyllistyy. Mutta jossain menee se raja, milloin ajatellaan, että pitää olla mieleltään häiriintynyt kun väkivaltaan syyllistyy. Missä se raja on? Vai pitäisikö sellaista rajaa edes olla? Miksi joku väkivalta on ihan okei?